Tervetuloa yhdistyksemme sivuille!

Yhdistyksemme tavoitteena on, että vapautuisimme uskonnollisuuteen ja kulttuuriin liittyvistä epätasa-arvoisista ja rajoittavista nais- ja mieskuvista.

Yhteiskunta ja uskonto ovat vuorovaikutuksessa keskenään. Historian kuluessa kaikki uskonnot ovat siten saaneet vaikutteita myös ympäröivistä kulttuureista ja filosofioista, sekä hyvässä että pahassa. Siksi kaikkiin uskontoihin on omaksuttu myös niiden perusajatusten vastaisia arvoja ja käytäntöjä.

Kristillisen ihmiskäsityksen mukaan kaikki ihmiset ovat yhtä arvokkaita. Tämä näkyy mm. YK:n ihmisoikeuksien julistuksessa. Se näkyy myös Suomen perustuslaissa sekä muussa lainsäädännössä.

Yhdistyksen tarkoituksena on opettaa tasa-arvoa kristillisen ihmiskäsityksen pohjalta ja toimia yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden puolesta, myös muualla maailmassa.

Tasa-arvo-ongelmat näkyvät mm. kumppanuuden puutteena perheessä ja yhteiskunnassa. Haluamme tehdä näkyväksi näitä kulttuurisia ja hengellisiä uskomuksia, joilla on tuhoisa vaikutus ihmisuhteisiin sekä koko yhteiskunnalliseen kehitykseen. Ne ylläpitävät naisten passiivista ja alamaisuutta korostavaa roolia sekä rajaavat miesten roolin jopa naisia jyrkemmin. Tähän liittyy yhteiskunnan jakautuminen naisten ja miesten erikseen hallitsemiin alueisiin.

Ratas-seminaari Oronmyllyllä

24.-25.4.2010 järjestetään Ratas-seminaari Oronmyllyllä. Lisätietoja tapahtumasta Ratas-tapahtumia -blogista ja Oronmyllyn tapahtumakalenterista.

Tervetuloa!

RaTas-uutiset 2009 julkaistu

RaTas-uutiset 2009 on julkaistu. Se sisältää runsaasti miesasiaa ja tietoa RaTaksen hankkeista Ugandassa ja Gambiassa.